Arkisto kohteelle Touko, 2011

Kuloisten koulun 5B oli viimeinen kaivauksella vieraileva koululuokka. Viidesluokkalaiset pääsivät kaivamaan kalliossa olevaa syvennystä, sekä kaivausalueen laajennuksen ensimmäistä kerrosta. Löydöt koostuivat keramiikasta, palaneesta savesta ja tulen rapauttamista kivistä. Koululaisten palattua takaisin koululle arkeologit paljastivat maasta lisää mahdollisesti rautakautiseen veneeseen kuuluneita niittejä. Niittejä on löytynyt kaivaukselta jo kuusi kappaletta. Koska kaivaukselta on löytynyt muitakin metalliesineitä, mm. viikinki- tai ristiretkiaikainen avain sekä sepän takomia rautanauloja, lähti Jari Näränen viemään esineitä Turun museokeskukseen konservoitavaksi. Ensin esineet kuvattiin ja niille annettiin väliaikainen luettelonumero.

Konservointi tarkoittaa esineiden suojaamista esimerkiksi ruostumiselta tai muunlaiselta tuhoutumiselta. Esineiden konservoinnista vastaa konservaattori. Konservaattori voi erikoistua eri materiaalien käsittelyyn ja hän tietää miten erilaisten esineiden, esimerkiksi taideteosten, tekstiilien tai vanhan paperin tuhoutumista voidaan hidastaa. Osa arkeologisilta kaivauksilta esiin saaduista esineistä tarvitsee nopeasti konservaattorin toimenpiteitä säilyäkseen. Esimerkiksi rautaesineet täytyy puhdistaa ja käsitellä niin, että niiden ruostuminen lähes pysähtyy. Ilman oikeanlaista käsittelyä rautaesineet voivat hajota jopa parissa kuukaudessa. Suurin osa museoissa nähtävillä olevista esineistä on konservoitu. Konservoinnista voi lukea lisää Turun museokeskuksen sivulta. -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Koululaiskaivauksen toiseksi viimeinen ryhmä saapui Friisilän koulun luokalta 5A. Osa luokkalaisista pääsi kaivamaan suurten kivien muodostamien uunimaisten rakenteiden lähistölle ja osa joutui tarkkuustehtäviin puunjuuria sisältävien ruutujen kanssa. Jatta Laihia sai pian ympärilleen suuren joukon yleisöä, sillä hänen ruudustaan alkoi paljastua jotakin rautaista. Ulla Moilanen ohjeisti vieressä miten esine kaivetaan varovasti pensselin avulla näkyville niin, ettei se liiku paikaltaan tai mene rikki. Vähä vähältä ruosteinen esine tuli näkyviin ja pian kävi ilmi, että kyseessä oli suurehko niitti, jonka toisessa päässä on vinoneliön muotoinen rautalevy. Samanlaisia niittausnauloja on käytetty rautakaudella mm. veneiden laidoissa lankkujen kiinnittimenä. Jatan puhdistettua maan esineen päältä siitä otettiin valokuva ja sen sijainti merkittiin kaivauskarttaan. Tämän jälkeen esineelle kirjoitettiin löytöpussi, johon merkittiin tarkat koordinaatit ja löytökorkeus. -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tänään saimme kaivaukselle avuksi kaksi luokkaa Ihalan koulusta. Aamupäivällä saapui puolet luokasta 6C. Kahtia jaetun luokan toinen puoli oli päässyt kokeilemaan kaivamista jo kaksi viikkoa aikaisemmin. Miro Lähteenmäki osui aamupäivän löytörikkaimpaan kohtaan, sillä hänen ruudustaan löytyi isohko pala korkeassa lämpötilassa palanutta savea sekä pieni pala rautakautista keramiikkaa. Vaikka päivän kaikki koululaiset osasivatkin kaivaa oikein ottein ja hyvään lopputulokseen päästen, ansaitsee Laura Virtasen esimerkillinen kaivaustyyli erityismaininnan. Hänen ruutunsa näytti yhtä hyvältä kuin kaikkein taidokkaimpien arkeologien. Kaivausten johtaja Jari Näränen muistuttikin koululaisia siitä, että arkeologinen kaivaus ei ole nopeuskilpailu vaan tarkkuuskilpailu.

Iltapäivällä kaivaukselle saapui Ihalan koulun 5B-luokka, joka myös onnistui löytämään palanutta savea ja pieniä paloja tuhatvuotisista saviastioista. Samaan aikaan kaivauksella vieraili luiden tutkimiseen erikoistunut arkeologi Auli Tourunen Turun yliopistosta. Hän esitteli viidesluokkalaisille kaivauksilta löytyneitä luita. Pusseissa oli osa naudan kylkiluusta, kappale nuoren sian jalkaa, jyrsijöiden nakertama vuohen tai lampaan luu, sekä palanut luu, joka on peräisin jonkin suuren eläimen raajasta. Näyttää siltä, että paikalla asuneet ihmiset ovat kasvattaneet kotieläimiä ja käyttäneet niitä ruokana. Ainakin palanut luu on peräisin kappaleesta, joka on voitu viskata nuotioon tai tulisijaan ruokailun jälkeen. Auli kertoi tutkivansa luita yliopistolla käyttäen apuna vertailukokoelmaa, josta löytyy kaikkien Suomessa elävien eläinten luut. Kaivaminen ja luututkijan vierailu oli koululaisista ilmeisen mielenkiintoista, sillä Jari Näräsen päivän päätteeksi esittämään kysymykseen ”Oliko tylsää?” vastattiin reippaalla huudolla yhteen ääneen: ”Ei!”.  -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuloisten koulun 5A-luokka saapui kaivaukselle juuri kun kaivaustasolle oltiin tekemässä pintavaaitusta. Taso tarkoittaa aluetta, joka syntyy yhden tasaisesti kaivetun kerroksen jälkeen. Pintavaaituksella saadaan selville kaivauksen korkeuslukemat merenpinnasta. Korkeuslukemien avulla voidaan selvittää kaivettavan alueen pinnanmuodot, joiden pohjalta voidaan luoda kuva alueen maisemasta tuhat vuotta sitten, jolloin paikalla on ollut ihmistoimintaa. Korkeuslukemien avulla pystytään myös jälkeenpäin selvittämään kuinka syvältä löydöt ovat tulleet esiin, mikä saattaa vaikuttaa kaivauspaikasta tehtäviin tulkintoihin.

Vaaitus tehdään vaaituskojeella ja latalla, joka on eräänlainen mittakeppi. Osa koululaisista pääsi pitämään lattaa kaivausalueella sekä kokeilemaan millaista vaaituskojeen läpi katsominen on. Latan lukeminen oli hieman hankalaa, mutta arkeologien avustuksella taso saatiin vaaittua loppuun ja seuraavan kerroksen kaivaminen saattoi alkaa. Osa viidesluokkalaisista pääsikin heti löytöjen makuun. Erik Wewer löysi palanutta savea, Maisa Mäki palanutta luuta ja Jali Veranen palan rautakautista keramiikkaa. Koululaisten joukkoon mahtui myös tyttö, jonka toiveammatti on arkeologi. Toivottavasti kurainen maa ja vähälöytöinen päivä eivät vähentäneet kiinnostusta, sillä arkeologia on loppujen lopuksi paljon muutakin kuin kaivauksia. -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nuorin kaivaukseen tutustuvista koululaisryhmistä saapui Raision Kerttulan koulusta. Neljäsluokkalaiset pääsivät kaivamaan kaivausalueen lännenpuoleisia ruutuja, ja onnistuivat tekemään kaivausten ensimmäisen varsinaisen keramiikkalöydön kun Ilja Riikonen löysi pienen palan tummaa rautakautista saviastiaa. Valtteri Kaartosalmen mielestä kaivauksilla ei ollut ollenkaan tylsää. Hän kertoi käyneensä Raision museo Harkossa ja kuvaili arkeologiaa mielenkiintoiseksi.

Kaivauksilla joutuu tottumaan monenlaisiin pieniin ötököihin. Usein maasta paljastuu erilaisia hyönteisten toukkia, kovakuoriaisia ja tuhatjalkaisia, jotka tarjoavat mahdollisuuden pienten eläinten tarkkailuun. Tälläkin kertaa kaivaessa vastaantulevat kastemadot herättivät pienten arkeologien joukossa sekä kiljahduksia että naurun aiheita: osa pojista vitsaili kaivaneensa itselleen lemmikkimadon. -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tahvion koulusta saapui kaivaukselle jo toinen viidesluokka tutustumaan kaivauksiin. Ilma oli kylmä ja vetinen, mutta ikävistä olosuhteista huolimatta koululaiset jaksoivat suhtautua kaivauksilla työskentelyyn ihailtavan reippaasti. Kenties päivän erikoisimman löydön teki Viivi Virtanen, joka kaivoi maasta esiin pienen luodin. Vaikka kyseessä ei olekaan esihistoriallinen löytö, on se mielenkiintoinen, sillä koosta ja muodosta päätellen kyseessä on pienikaliiperisen pistoolin luoti. Luodin pinta on hieman syöpynyt ja kulunut, joten aivan äskettäin luoti ei ole maahan joutunut.

Kaivamisen lisäksi osa koululaisista pääsi kokeilemaan kaivausalueen dokumentointia valokuvaamalla. Dokumentointi on tärkeää, jotta tiedot kaivauksen yksityiskohdista ovat saatavilla vielä kaivausten jälkeenkin. Arkeologit valokuvaavat kaivausalueen ympäristöineen, kaivetut tasot ja tietyt yksityiskohdat. Kuvat otetaan sekä mustavalkofilmille että digikameralla, sekä toisinaan lisäksi diakuvina. Mustavalkokuvia otetaan, koska ne säilyvät pitkään arkistoissa toisin kuin värikuvat, joista värit haalistuvat melko nopeasti. Valokuvista pidetään kuvauspäiväkirjaa, johon kirjoitetaan tarkat tiedot kuvasta ja kuvattavasta kohteesta. Digikuvausta koululaisista pääsivät kokeilemaan Joni Suojanen, Mia Rusi, Waltteri Ellilä, Janina Helander, Jasmin Glader, Paula Tenhunen, Ida Hakkarainen, Sofia Rihko ja Anni Aaltonen.  -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sadepäivä kaivauksella

Posted: Touko 13, 2011 in Kaivaus
Avainsanat:,

Jotkut kaivauksella vierailevat ohikulkijat ovat kyselleet mitä teemme, jos sataa vettä. Vaikka joillakin kaivauksilla kaatosade voi saada aikaan ongelmia, ei pieni sade kaivauksia yleensä haittaa. Sadesäällä arkeologit pukeutuvat sadetakkehin ja -housuihin, ja vetävät jalkoihinsa kumisaappaat. Joskus voi olla tarvetta myös muovisille käsineille. Kaivauksilla käytettävät kojeet, kuten esimerkiksi vaaituskoje, kestävät hieman kosteutta, mutta niiden suojaksi vedetään yleensä sateenkestävä huppu. Muita välineitä voi suojata esimerkiksi pressulla. Sadesäällä kartat piirretään millimetripaperin muoviselle versiolle, joka kestää kosteutta paperia paremmin. Seulominen voi olla sateella hankalaa, sillä märkä maa paakkuuntuu, eikä kulje seulasta läpi kunnolla. Paperisten löytöpussien sijaan voi sateella käyttää muovisia pakastepusseja. Kaivausalueen dokumentointi valokuvaamalla onnistuu paremmin heti sateen jälkeen kuin auringonpaisteessa, sillä kuviin ei pilvisellä säällä tule häiritseviä varjoja. Lisäksi kosteassa maassa värierot näkyvät selvemmin kuin kuivassa. Ja vaikka sadepäivänä kaivauksella työskenteleminen saa vaatteet tavallistakin kuraisemmiksi ja likaisemmiksi, ainakaan ötököistä ei ole vaivaa. Lisäksi termospullosta kaadettu kuuma juoma maistuu sadepäivän tauoilla entistäkin paremmalta. -UM

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.